Kuin Saimaan kanava Jäämerelle:
rata koillisväylälle kannattaa rakentaa Sallan kautta Muurmanskiin

Euroopan ja Kiinan sekä muiden Kaukoidän maiden välille rakentuu parasta aikaa toimiva meriyhteys Venäjän pohjoispuolella Jäämerellä. Tätä yhteyttä kutsutaan Koillisväyläksi. Koillisväylä on kehittymässä toimivaksi meriyhteydeksi laivateknologian edistymisen myötä. Merkitystä on myös merialueen sulamisella.

Koillisväylä kytkee yhteen Euroopan ja Kaukoidän talousalueet ja palvelee myös Venäjän pohjoisilla merialueilla viriävää luonnonvarojen käyttöä.  Alueella on jo nyt käynnissä merkittäviä kansainvälisiä investointeja. Koillisväylä on mahdollista ”oikaista” rakentamalla ratayhteys pohjoiselta Jäämereltä Suomen kautta Eurooppaan.  

Ratayhteys olisi tärkeä Lapin metsä-, metalli- ja puunjalostustuotteiden viennin kustannusten alentamiseksi. Nyt tuotteet viedään laivoilla Eurooppaan ja ne palaavat osittain tyhjinä takaisin. Rataliikenteen avaaminen Pohjois-Venäjälle on edullista myös muulle suomalaiselle teollisuudelle.

Mitä kautta Jäämerelle?

Yhteys Koillisväylälle on tunnustettu Suomessa ja Euroopan unionissa pitkän aikavälin strategiseksi hankkeeksi. Hanketta on virallisesti selvitetty[1] sellaisen vaihtoehdon pohjalta, joka ei kulje Venäjän alueen kautta. Näiden ”Ei Venäjä” vaihtoehtojen ongelmana on kalleus: selvitykseen valittu Rovaniemi-Kirkkoniemi ratayhteys maksaisi lähes 3 miljardia euroa ja lisäksi uusia satamarakenteita Norjassa noin 500 miljoonalla eurolla. Selvitys päätyi toteamukseen, jonka mukaan nämä Venäjän aluetta huoltovarmuussyistä karttavat vaihtoehdot eivät ole kannattavia.

Ratayhteys Sallan kautta Muurmanskiin maksaisi liikenneministeriön selvityksen mukaan noin 750 miljoonaa euroa eli noin neljäsosan Rovaniemi-Kirkkoniemi vaihtoehdosta, joka osoittautui kannattamattomaksi.

Sallan kautta toteutettava ratayhteys liittyisi Narvikin lisäksi ainoana suunnitelluista jäämeriyhteyksistä meren lisäksi myös muuhun rataverkkoon. Sallan kohdalla globaalisti aina Kiinaan ja muuhun Kaukoitään saakka.

Huoltovarmuus

Liikenneministeriön selvitys ja siihen liittyvä vaikutusarvio[2] ovat ansiokkaita perusselvityksiä. Suomen huoltovarmuuden nostaminen hankeselvityksen tärkeimmäksi ajuriksi on kuitenkin lähestymistapana ongelmallinen. Selvitys ei kerro mitä ja millaisessa tilanteessa huoltovarmuutta Suomi tarvitsisi Jäämerelle ja miten Venäjän välttely liittyy muodostuviin huoltovarmuustilanteisiin. Lopulta selvitys päätyy paradoksiin: huoltovarmuussyistä edullisinta vaihtoehtoa Sallasta Muurmanskiin ei voida valita ja kustannussyistä yhteyttä ei puolestaan voi Venäjän ohi rakentaa. Lopputuloksena on, että rata ei edisty kuten ei edisty huoltovarmuuskaan.

On syytä painokkaasti todeta, että Euroopan unionin näkökulmassa ei Suomen huoltovarmuudella ole merkitystä. Syy on ilmeinen: ei unioni voi olla mukana sellaisessa hankkeessa, jonka lähtökohtana on Tanskan salmien sulkeminen Euroopan unionin sisällä.

Suomen ja Euroopan unionin strateginen hanke

 Yhteys Koillisväylälle on hanke, jolla on Euroopan unionin tuki; hanketta voidaan jopa sanoa Euroopan unionin strategiseksi hankkeeksi, koska se liittää Euroopan unionin tiiviiseen yhteyteen Pohjois-Venäjän talouskehityksen kanssa.  

Euroopan unionin ja Venäjän väliset suhteet normalisoituvat ajan oloon – mikä tuo tie normalisoitumiseen onkaan – ja silloin kumppanuushankkeet nousevat uudestaan esiin. Tätä ennakoiden Suomen kannattaa nyt jo sisäisesti luoda hankevalmiudet Salla-Muurmanskin radan rakentamisesta talouden kasvun eurooppalaisesta näkökulmasta.

Suomella on tarjota kansainvälisesti harvinainen ja onnistunut esimerkki maiden välisestä yhteystyöstä: Saimaan kanava[3].  Saimaan kanavaa hyödyntävät molemmat osapuolet tavallaan yhteistyössä.

Saimaan kanava rakennettiin vuonna 1856 Lappeenrannan ja Viipurin välille. Sillä kytkettiin Saimaan vesistö Itämereen[4]. Kanava oli Suomen sisäinen Pariisin rauhaan 1947 saakka, jolloin Suomen ja Neuvostoliiton välinen raja katkaisi kanavan. Kanava saatiin uudelleen käyttöön 1968 – 21 vuotta Pariisin rauhasta.

Koillisväylän kytkeminen ratayhteyden kautta Muurmanskista Suomeen on pitkän aikavälin strateginen hanke Euroopan unionissa. Siksi hankkeen valmistelua ja vireillä pitämistä tulee tarkastella ohi lyhytkestoisten jännitteiden. Näin Suomi teki Hanhikiven ydinvoimahankkeen yhteydessä ja näin Saksa tekee myös Venäjän kanssa kaasuyhteystyössä. Yhteys Koillisväylälle ja Pohjois-Venäjän talousalueille sekä Kaukoitään on luonteva jatke tähän kehitykseen.