Matkakertomus ”Katu kutsuu kulkijaa”

Vaalimatkan lähtötilaisuus Helsinki Musiikkitalossa 13.5.

Helsingin Musiikkitalon tilaisuudessa oli lähes 40 ihmistä - kyllä EU-tilaisuus kiinnostaa, kun sisältöön panostaa. Kävimme tilaisuudessa läpi edellisen hallituksen EU-oikeudellisia ongelmia syvästi taustoittaen. Ongelmat voidaan välttää, kun seuraava hallitus tekee soten Euroopan unionin paikallisen itsehallinnon peruskirjan mukaan. Edellinen teki peruskirjan vastaisesti, siinä pulma. Peruskirjan noudattaminen turvaa hankkeen yhteensopivuuden EU-säätelyn kanssa.

Tästä Helsingin tilaisuudesta alkaa varsinainen vaalikiertueeni yhdessä Salosen Reijon kanssa läpi Suomen, tavoitteena Nuorgam. Postauksia tulee - Suomi on paitsi tuhansien järvien myös tuhansien tarinoiden maa!

Kun asioiden syvät jännitteet avataan, asia kiinnosta. Kuva tilaisuudesta 13.5.2019 Musiikkitalolta.

Matka alkaa Lahdesta 14.5.2019

Olimme jo aiemmin valmistelleet auto matkakuntoon, tehneet vaalivarusteet ja nyt tiistaina on lähtökättelyn aika. Meillä ei ole tarkkaa suunnitelmaa – tai juuri se, ettei meillä ole tarkkaa suunnitelmaa, on meidän tarkka suunnitelma. Aito tutkimusmatka avaa itsensä ja aiheensa matkan varrella.

On lähtökättelyn aika; edessä matka halki Suomen, tuhansien tarinoiden maahan.

Vasemmalla Reijo ”Retsi” Salonen, oikealla Heikki Niemeläinen

Tapasin Reijo Salosen huhtikuussa Lahden torilla, jossa hän oli keskeisenä vastuunkantajana Kalle Jokisen vaalityössä. Sovittiin, että eduskuntavaalien jälkeen lähdetään kuuntelu- ja tiedustelumatkalle halki Suomen.

Meillä oli Retsin kanssa aiempaa yhteistä taustaa 1980-luvun alussa Meilahdesta, jossa asuimme tuolloin Maria Åkerblomin hallussa olevassa huvilassa vuokralaisina, Retsi Yhdyvaltojen suurlähetystön huoltomiehenä ja minä nuorena Helsingin yliopiston valtiotieteiden ylioppilaana.

Tuona aikana, jolloin asuimme Seurasaarentie 1 sijainneessa Valkoisessa Talossa (asuntoni oli rakennuksen tornissa, Retsin piharakennuksessa), Maria Åkerblom kuoli helmikuussa 1981 ja lokakuussa noin kilometrin päässä Tamminiemessä luopui presidentti Urho Kekkonen virastaan.

Varmaan tuo nuorena koettu syvästi erikoinen ajanjakso loi meille tajuisuutta, halua ja kykyäkin kuunnella sellaisia todellisuuksia, joilla ei ole sanallista muotoa mutta jotka vaikuttavat vahvasti ihmisenä olemisemme ja elämisemme sisältöihin.  Lähdemme siis liikkeelle halki Suomen kuuntelevalle vaalikiertueelle hieman vaistojemme varassa ilman kiinteätä ohjelmaa!

Kuvassa vuodelta 1981 Meilahden Valkoisen Talon (Seurasaarentie 1) kaksi vuokralaista, Yhdysvaltojen 

suurlähetystön huoltomies Reijo Salonen ja valtiotieteen ylioppilas Heikki Niemeläinen.

Tarkoituksenani on päivittää matkakertomusta havainnoilla, tulkinnolla ja tarinoilla – Suomi on tuhansien tarinoiden maa, jotka ansaitsevat tulla kuunnelluiksi ja kerrotuiksi.

Lahti-Kouvola-Hoilola 14.5.: Miksi Suomi vaikenee vaaleissa?

Miksi EU-vaaleissa ei äänestetä? Miksi Suomi vaikenee ja mistä Suomi vaikenee?

Yhden vastauksen sain Kouvolan torin mieheltä: ikä 72 vuotta, edelleen kahta kuorma-autoaan pyörittävä yrittäjä Mäntyharjulta. Kerronnasta käy ilmi hänen olevan Suomen vastuunkantajia parhaimmillaan – ja tehnyt lujan päätöksen olla äänestämättä EU-vaaleissa, kun EU ei tuo Suomen maaseudun kannattavuudelle mitään hyvää. Sanoin olevani talouspakotteita vastaan (siitä keskusteli alun perin virisikin) ja kysyin voisiko hän harkita äänestämällä vaikuttamista. Kaveri mietti pitkään, sanoi pitäytyvänsä kannassaan olla äänestämättä mutta kuitenkin sanoi asiani oikeaksi ja kehotti jaksamaan. Siinä on ydinkohdat.

EU pakotteineen oli tuolle kaverille ristiriitainen: yhtäältä EU on kannatettava asia, mutta talouspakotteet eivät. Ristiriidan hän ratkaisi vaikenemalla vaaleissa – määrätietoisesti, perustellen ja laajasti taustoittaen, kuin todeten, ettei hän osallistu sellaisiin vaaleihin, joissa ei ole muutosta tarjolla. Kansa äänestää, kun muutokseen on mahdollisuus. Nyt lehdistö ja poliittinen järjestelmälle esittää EU-vaalien ainoaksi äänestettäväksi aiheeksi kysymystä ”tuleeko Suomen kuulua Euroopan unioniniin vai eikö tule kuulua?”.  Tämä kysymys ei kiinnosta tai aktivoi valtaosaa äänestäjistä. Asia on ratkaistu jo aikaa sitten ja vastaus on kyllä. Erityisesti nuoria asia ei sytytä lainkaan – miksi äänestää itsestäänselvyyksistä?

Voisitteko arvoisa lehdistö ja poliittinen eliitti sen jo uskoa: kun kansavallasta tehdään hyväksymisjärjestelmä, kansa vie valtansa muualle.

Itärajalla sivuutimme pellon, jossa oli valtava hanhiparvi. 

Totesimme, että tuosta parvesta saisimme paljon ääniä.

Tuupovaaran Hoilolassa rajan pinnassa veimme nipun esitteitä pirteälle 80-vuotiaalle rouvasihmiselle, jonka kesämökkijärven toinen pää on Venäjällä, raja näkyy mökin edessä järvellä. Olimme voimallisesti yhtä mieltä rajavartiolaitoksen alasajon typeryydestä itärajalla. Kyse ei ole Venäjän pelosta vaan siitä, että ’rajan miehet’ on ollut suomalaisen läsnäolon runko itärajalla ensisijaisesti suhteessa rajaseudun ihmisiin.  Selkokielellä: tarpeellinen vaikka lähin venäläinen olisi Uralin takana.

Rajavalvonnan voimavarojen vähäisyydestä EU onkin jo moittinut Suomea.  Hornetit lentävät  korkealla ja kaukana itärajasta, korvetit eivät seilaa sisävesillä eikä hyppymiinoista ole iloa ihmisten arjessa itärajalla.  Muutama rajajääkäri lisää rajapoluille olisi sangen mainio kestävän kehityksen mukainen näky – eikö vaan? Kuvassa Talikkajärven lakkautettu rajavartiosto, jota nykyisin ylläpitää Sanankeidas, hengellinen järjestö.

Kuvassa Talikkajärven lakkautettu kenttävartio Tuupovaarassa itärajalla. Tiloissa toimii nyt Sanakeidas, 

hengellinen järjestö. Järven takana oleva maa kuuluu Venäjään.

Hoilolasta matka jatkui kohti Joensuuta ja Joensuun toria!

Joensuu-Puntarikoski 15.5.

Joensuun Toriparkin kannella. Juttu luistaa.

Olen havaintojeni mukaan ainut ehdokas, joka on nyt jotenkin läsnä Joensuussa. Itäsuomi on Kainuusta alaspäin vailla europarlamentin edustajaa. Saa nähdä muuttuuko tämä vaaleissa.

Puntarikoski ja Salpa-linja

Joensuun torin jälkeen lähdimme kiertelemään Höytiäisen rantamaisemia. Joensuu sijaitsee kahden suuren järven, Höytiäisen ja Pyhäselän välisen kapean järvikannaksen itäpuolella. Järvikannas on luonnollinen este itäsuuntaa vastaan ja siksi se oli osa Salpalinjaa toisen maailmansodan aikana.

Salpalinjan rakenteista nyt julkisuudessa oleva kuva on vino. Vain maastossa säilyneitä rakenteita kuvataan, jotka kaikki ovat terästä, betonia tai kiveä. Puurakenteet ovat painuneet unholaan – ja tuota kuvaa haluan nyt oikaista. Salpalinja miehistökorsuja tehtiin järeästä puusta, joita sodan jälkeen kaivettiin ylös ja veistettiin ja viimeisteltiin hirsitaloiksi.

Yksi tällainen lajinsa helmi on Puntarikoskella Joensuun lähellä. Sen hirret ovat nyt jo toista kertaa uusiokäytössä. Alkuperäisen korsun rakensi vankityövoima jatkosodan aikana, sodan jälkeen paikallinen maanviljelijä talokseen ja nyt viime vuosina nuoripari pintakäsitteli hirret kevyesti hiomalla. Asunto on edelleen hirsiensä osalta Salpalinjan maanpäälle nostettu korsu – ja tämä lajityyppi ansaitsee tulla mainituksi Salpalinjasta puhuttaessa.

Salpalinjan miehistökorsusta sodan jälkeen rakennettu ja viime vuosina

 uusittu tupa Kontiolahden Puntarikoskella.