Aamupäivällä 7. marraskuuta Berliini 1989, Alexanderplatz oli vielä rauhallinen; meidät sallittiin ilmeisesti 

ainoaina länsimaalaisina paikalle Suomen passin vuoksi. Keskipäivällä Stasi ilmoitti, etteivät he pysty 

takaamaan enää meidän turvallisuutta. Poistumme puolen päivän jälkeen aution Checkpoint Charlien kautta.

Berliini 1989, Brexit 2019: katu kutsuu taas

Näin kysymys useimmiten esitetään: “Miksi lähdet ehdolle, kun voit vaikuttaa asiantuntijana?”   

Lyhyt vastaus: Eurooppa on vinossa. Euroopan unionilla oli Libanonissa YK-joukoissa 3 500 ja Euroopan unionin taistelujoukoissa 1 500 kriisinhallinnan ammattilaista[1], kun Välimerellä kehittyi inhimillinen katastrofi, jossa pelkästään viimeisen viiden vuoden aikana 2014-2018  hukkui yli 3000 pakolaista vuosittain[2]. Euroopan unionin kriisinhallintajoukoista yksikään ei ollut Välimerellä Euroopan unionin etelärajalla. Tilanne on edelleen päällä.

Suomi on rajaturvallisuuden suurvalta Euroopassa: yli 1 300 kilometriä moitteettomasti yläpidettyä rajarauhaa Euroopan unionin ulkorajalla Venäjän kanssa.[3] Meillä suomalaisilla on näyttöä ja näkemystä rajojen hallitsemisesta maailmojen ja elintasokuilujen välillä.

Euroopan unionin tulevaisuus ratkaistaan suurelta osin unionin ulkoisilla ja sisäisillä rajoilla ja rannoilla. Euroopan unioniin on perusteltua luoda toimintavalmiudet inhimillisten katastrofien hoitoon ohi ongelmallisten kansallisvaltioiden; pankkiunionissa se on jo tehty. Menettely tulee toistaa rajoilla ja rannoilla.

Ihmisten vapaata liikkuvuutta säätelevään Schengen-sopimukseen tulee ottaa mukaan säädös, jossa kansallisvaltio voi EU-toimielinten soveltuvaa hyväksymismenettelyä käyttäen soveltaa vapaan liikkuvuuden tilapäisiä rajoitteita, mikäli vapaa liikkuvuus johtaa kohdemaassa unionin perustavoitteita vaarantavaan epävakauteen.

Euroopan unionin kansallisvaltioiden oman edun mukaista on avata Schengen-sopimus maahanmuuton osalta ja tarjota Britannialle mukaantuloa muutettuun sopimukseen. Muutoksen ytimessä on Euroopan unionin sisäisen maahanmuuton hallinta. Vapaa liikkuminen on yksi unionin perusvapauksista, jota tulee edistää ja ylläpitää yhdessä muiden perusoikeuksien ja unionin perustavoitteiden kanssa, tavoitteita kokonaisuutena punniten.[4]

Pitempi vastaus perustuu aikalaishavaintoihin vuosina 1988–1989 Itä- ja Länsi-Saksassa.  Eurooppa on edelleen noiden vuosien jatkumolla: tavallinen elämä marssii valtavirtansa painolla ohi korkealentoisten ideologioiden ja iskulauseiden[5].

Suomessa vuonna 1975 pidetystä ETYK-kokouksesta liikkeelle lähtenyt ihmisoikeuksien vallankumous toi tavallisen ihmisen vallan keskiöön ensin idässä ja nyt lännessä. Elämme tuon vallankumouksen keskellä – sitä juurikaan vielä ymmärtämättä. Britannian ero Euroopan unionista on iso kriisi. Kriisin muodostumista ei Euroopassa juuri tunnisteta muutoin kuin ulkoistamalla syyllisyyttä osapuolten kesken yhtäältä Britannian Brexit-äänestäjille ja toisaalta Euroopan unionin maahanmuuttopolitiikalle ja tarkastalemalla mitä pääkonttorireita siirtyisi Lontoosta Pariisiin, Frankfurtiin aj muihin EU-maihin. Tie yhteiseen tulevaisuuteen on edelleen kuitenkin avoin  - näin uskon!  Kerron miksi uskon näin.

Olen vuosikertaa 1960 Joensuusta. Kasvoin 1970-luvun kahden kerroksen Suomessa. Rinnakkain eli virallinen itäharmaus ja ”Kansa taisteli, miehet kertovat” -kansankulttuuri. Kävin koulut, sitten armeijan Keurusselällä Keski-Suomessa, menin Helsingin yliopistoon valtiotieteelliseen tiedekuntaan opiskelemaan kansantaloustiedettä ja palasin Joensuun yliopistoon tekemään opettajan ja tutkijana uraa ja asumaan perheeni kanssa Liperiin järven rannalle.[6]

Liperin kokoomus 1988

 Politiikkaan lähdin vuonna 1988 Liperin Kokoomukseen. Tästä alkoi oppimatkani kaduille.  

Puoluevalinnan tein vuonna 1988 Kokoomuksen ja Keskustan välillä. Valinnan ratkaisi pitkälti Keskustan tuolloisen puheenjohtajan Paavo Väyrysen väitöskirja ja tapa tuoda politiikka yliopistoon.[7]

Alueellinen korkeakoulujärjestelmä oli ensisijaisesti Keskustan ja sen edeltäjän Keskustapuolueen aikaansaannos Johannes Virolaisen kaudelta. Minun oli kuitenkin mahdotonta nuorena kirkasotsana hyväksyä Virolaisen seuraajan Väyrysen näkemystä Euroopan kahtiajaon pysyvyydestä ja Väyrysen väitöstilaisuudessaan esittämää tieteellistä menetelmää: ”Me poliitikot teemme näin.”

Väyrynen oli väärässä idän ja lännen jaon pysyvyyden suhteen. Olin käynyt Berliinissä, idässä ruskohiilen tuoksussa, kysymässä ja saamassa vastauksia ja vaikutteita. Kaduilta katsottuna tulossa oleva muurin murtuminen oli jo selvää.

Itä-Berliini 1988

Itä-Saksassa oli puolensa: missä muualla oli voitu tehdä koe kokonaisella kansalla? Kansa, kieli ja pitkä historia olivat samoja, mutta yhteiskuntajärjestelmiä oli kaksi. Nuorille kansantaloustieteilijöille (monen muunkin alan tutkijalle) Itä-Berliini oli verraton paikka.

Joensuun yliopisto teki yhteistyötä DDR:n itäberliiniläisen Bruno Leuschner kauppakorkeakoulun kanssa. Vietin noin viikon Itä-Berliinissä syksyllä 1988 muiden joensuulaisten kansantaloustieteilijöiden kanssa. Seminaarin alussa saksalainen poliittinen komissaari kertoi etukäteen näkökulmat, joihin oli suotuisaa päätyä. Seminaareissa istuttiin kuuntelemassa lukuja, taulukoita ja tilastoja… värittömiä, mauttomia ja hajuttomia.

Väriä oli tarjolla iltaisin ja vapaa-ajalla. Varttuneet tieteentekijät poistuivat illalla seminaarin jälkeen Itä-Berliinin professoreiden luo kuuntelemaan saksalaisten kaipuuta yhdistymiseen. Me nuoremmat astuimme Itä-Berliinin ruskohiiliseen iltahämärään seuranamme Itä-Saksan turvallisuuspalvelun Stasin kiinnittämät kansainvälisen markkinoinnin opiskelijat. Oli selvää, että perhetaustoiltaan he kuuluivat Itä-Saksan eliittiin.

Asetelma oli ollut päivänvalossa  näille saksalaisnuorille selkeä: he raportoivat Stasille ja ovat lojaaleja Itä-Saksalle. Päivän kääntyessä iltaan ja illan edetessä kävelymatkalla Brandenburgin portille Berliinin muurin itäpuolelle nuorten lojaalisuus haurastui ja kääntyi lojaaliksi omaa tulevaisuutta kohtaan: miten heille käy, jos ja kun muuri murtuu?[8]

Vuonna 1988 oli jo selvää, että muutos on tulossa. Kysymys oli vain missä ja miten. Hillitäänkö se panssareilla? Voidaanko se hillitä panssareilla? Toistuuko Berliini vuodelta 1953, Unkari 1956 tai Tsekkoslovakia 1968, jolloin kansa nousi muuttamaan valtiorakenteita ja kukistettiin panssareilla? Muutos tuli Unkarin kautta, joka avasi rajansa länteen itäsaksalaisille. Kansa ei jäänyt muuttamaan valtiorakenteita, vaan äänesti jaloillaan.

Taustalla oli vuonna 1987 Neuvostoliitossa Mihail Gorbatshovin aloittama muutos, perestroika.  Itä-Saksan turvallisuuspoliisi oli virittynyt pitämään kansan kurissa ja estämään sen nousun valtiota vastaan. Muurin rakentaminen kansakunnan välille kuitenkin uhmasi ihmisjärkeä ja teki muurista tyhmän – ja ymmärrys muurin tyhmyydestä muodostui ja levisi Itä-Saksan valtiokoneiston sisällä ja huipulla. Tavallinen elämä otti riemuvoiton keinotekoisista rakenteista, hulmuavista lipuista ja korkeista julistuksista, kuten sillä on tapana tehdä.

Palasimme Suomeen, Joensuuhun ja ryhdyin hankkiutumaan Länsi-Saksaan; toistakin puolta oli kuultava. Historian muutos oli tulossa ja sen läheltä seuraaminen kiehtoi. Kansantaloustieteen jatko-opinnot antoivat siihen mahdollisuuden.

Kiel, Berliini 1989

Muutin perheeni kanssa 1989 kesällä Kieliin, Itämeren etelälaidalle ja aloitin vuoden kestävät jatko-opinnot Maailmantalouden instituutissaVierailimme sekä perheenä että tutkijoiden kanssa Berliinissä. Suomen passi vastasi lähes diplomaattipassia, koska Suomi oli ensimmäisten länsimaiden joukossa tunnustanut DDR:n valtion vuonna 1972.[9]

Historia kärjistyy saranakohtiin. Saranakohta oli Itä-Saksan 40-vuotispäivät 7. lokakuuta 1989, saksalaiseen tapaan maallisille juhlille varattuna lauantaina. Juhliin lähdimme Kielistä aamuvarhaisella koko perhe tietoisena tulossa olevan tapahtuman ainutkertaisuudesta. Näkökulmani oli sinisilmäisen viaton: maa juhli ja me lähtökohtaisesti koimme olevamme juhlavieraita. Nuori haluaa olla mukana siellä missä tapahtuu.

Berliini, Alexanderplatz, 7. lokakuuta 1989

Jälkikäteen selvisi, että olimme tuolloin ainoita lännestä Itä-Berliiniin päässeitä vierailijoita. Kaikki rajanylitypisteet oli suljettu provokaatioiden pelosta. En vieläkään tiedä, miksi me pääsimme Itä-Berliiniin. Ehkä suomalaista lapsiperhettä (mukana amerikkalainen au pairimme) ei koettu turvallisuusuhaksi, joten meidät laskettiin yli Checkpoint Charliesta; ehkä edellisvuoden vierailuni Bruno Leuschner korkeakoulussa oli luokitellut minut viralliseksi vierailijaksi Stasin papereissa; kenties keskustelujani ei ollut raportoitu Stasille niiden todellisten vaan toivotun sisällön mukaan,  kuten tuolloin niin usein oli Stasin raportoijien kesken tapana.

Stasin oletuksena oli, että lähdemme seuraamaan paraatia tuolloiselle Karl-Marx Alleelle. Jäimme kuitenkin Alexanderplatzille. Se oli kansan paikka, paikka jonne mekin koimme kuuluvamme ja paikka jossa tapahtui.

Aluksi aukio oli lähes tyhjä. Vähitellen kansaa alkoi kokoontua aukiolle. Samalla alkoi käydä ilmeiseksi sekä perheelleni että meitä seuranneille Stasin henkilökunnalle, että olimme väärässä paikassa. Ihmisissä ympärillämme alkoi kasvaa ärtymys; olimme tunnistettavasti ulkopuolisia, vapaan Euroopan tavallisia kansalaisia, ulkopuolisia tuossa tilanteessa.[10] 

Noin puoliltapäivin, paraatin loputtua, Stasin majuri tuli luokseni ja pyysi meitä poistumaan Itä-Berliinistä. Hän totesi, etteivät he pysty enää takaamaan turvallisuuttamme ja antoi ymmärtää levottomuuksien olevan saksalaisten oma ja sisäisesti hoidettava asia ilman ulkopuolista yleisöä. Keskustelimme ja lupasin meidän poistuvan, kunhan olimme ensin perheenä syöneet Alexanderplatzin lähikadulla olleessa ravintolassa Checkpoint Charlien lähellä. Idässä syöminen oli edullista ja juhlapäivänä laadukasta.

Poistuimme Itä-Berliinistä noin kello 14. Mielenosoitukset alkoivat kello 15. Kuukauden kuluttua 9. marraskuuta muuri murtui, kun Bornholmer Strassen rajanylityspaikan johtaja yliluutnantti Harald Jäger päästi ihmiset vapaasti länteen – omalla päätöksellään, vaimolleen asiasta ensin soitettuaan.[11]

Läsnä olleelle tuo tapahtuma oli lopultakin erikoinen joskin tavallinen lauantai: eräs yliluutnantti teki vaimolle soitettuaan sen, mitä hänen piti tehdä. Yhtään laukausta ei ammuttu, yksikään ihminen ei kuollut.[12] 

Vapaa liikkuvuus Saksan malliin

Vapaan liikkuvuuden kustannukset olivat yhdistyneelle Saksalle mittavat.[13] Saksassa on edelleen käytössä yhdistymisen kustannuksien kattamiseen solidaarisuusvero, suuruudeltaan 5.5 %.[14] Vapaa liikkuvuus johti lopulta suurten sopeutumisvaikeuksien ja politiikkamuutosten kautta työn tarjonnan kasvuun, maltilliseen palkkatasoon, kansainväliseen kilpailukykyyn ja talouden menestymiseen. Aikaa sopeutumisesta talouden kasvuun meni yli kymmen vuotta.

Aineksista tiivistyy vapaan liikkuvuuden Saksan malli, jota poliittiset päättäjät toistavat läpi Euroopan ja erityisesti Suomessa: työvoiman vapaa liikkuvuus johtaa poliittiseen yhdentymiseen ja talouden menestykseen.[15]

Mallin tilannesidonnaisuus saksalaiseen historiaan saa osakseen vaatimatonta huomiota: sama kansa, sama kieli, sama kulttuuritausta, halu valtiolliseen yhdistymiseen ja keskinäinen solidaarisuus, jonka ilmenee edelleen voimassa olevassa 5,5 prosenttiyksikön suuruisessa vuotuisessa verossa.

Mitä tehdään silloin, kun on eri kansa, eri kieli, eri kulttuuri, ei halua valtiolliseen yhdistymiseen ja jossa solidaarisuus rajoittuu lähimmäisen auttamiseen säällisen inhimillisen elämän ylläpitoon –siis kaikkialla muualla Euroopassa ja erityisesti Britanniassa?

Vapaa liikkuvuus ja Brittiläinen kansainyhteisö

Vapaa liikkuvuus luotiin Rooman sopimuksella vuonna 1958 talouden tarpeiden näkökulmasta ja poliittiseksi välineeksi rautaesiripun kommunistisen itäblokin hajottamiseksi; itäblokki rakensi Berliinin muurin 1961. Maailma muuttui 1989, kun muuri murtui ja itäblokki hajosi. Nyt vapaa liikkuvuus ei ole enää valtapoliittinen väline.[16] Siksi liikkuvuus tulee ottaa uudelleen tarkasteluun ja on syytä kuunnella Britanniaa ja sen kansaa: Mitä sillä onkaan sanottavaa?  

Britannian maahanmuuttoa koskevan lainsäädännön voi jakaa kahteen osaan. Kun Britannia laajentui maailmanvallaksi ja Brittiläiseksi kansainyhteisöksi, kansainyhteisön jäsenet saivat yhtäläiset oikeudet ja myös vapaan oikeuden muuttaa Brittein saarelle.  Vapaata liikkuvuutta eivät rajoittaneet niinkään oikeudet vaan käytännön mahdollisuudet sen toteuttamiseen; laivaliikenne oli hidasta ja sekin varattu vain etuoikeutetuille.

Tilanne muuttui, kun Brittiläisen kansainyhteisön maat alkoivat itsenäistyä ja samalla teknologian ja talouden kehittyminen teki ihmisten liikkuvuuden mahdolliseksi. Merkille pantavan usein Itsenäistymisiin liittyi levottomuuksia, joiden seurauksena huonon kohtelun kohteeksi joutuneet kansanosat käyttivät hyväkseen mahdollisuutta muuttaa Britanniaan. Näihin massamuuton aaltoihin liittyi usein maahanmuuttoa koskevan lainsäädännön kiristyminen.[17]

Britit tekivät omasta kiristyvästä historiallisesta linjastaan poikkeaman vuonna 2004 Euroopan unionin itälaajentumisen yhteydessä. Alkoi kehityskulku, joka lopulta on johtanut nykyiseen Brexit-ongelmaan.

Brexit

Brittien tieteellinen tutkimus vaikuttaa paikallistaneen kohtuullisen tarkasti syyt, jotka johtivat eroamista ajavan UKIP-puolueen menestykseen, kansanäänestykseen ja lopulta Brexit-äänestäjien enemmistöön kansanäänestyksessä.

Erokehitys lähti liikkeelle vuoden 2004 itälaajentumisesta, jolloin unioniin liittyi kymmenen maata, suurimpana Puola.[18] Britannia, kuten myös Ruotsi ja Irlanti, hyväksyi työvoiman vapaan liikkuvuuden liittymishetkestä lähtien kun taas useat muut maat asettivat liikkuvuudelle väliaikaisia rajoitteita: muun muassa Saksa ja Itävalta maksimääräänsä seitsemään vuoteen.[19]

Toni Blairin labour-hallitus oli arvioinut vuonna 2003 tulijoiden määräksi 5 000–13 000 muuttajaa. Arviossa ei ollut otettu huomioon, että muissa EU-maissa kuten Saksassa ja Itävallassa vapaata liikkuvuutta rajoitetaan entisen itäblokin maista. Määräksi osoittautui sittemmin yli miljoona muuttajaa muun muassa Saksan suljettua rajansa itäblokin maahanmuutolta vuoteen 2011 asti.  

Itäblokin maahanmuuton vastustus kasvoi Britanniassa alueilla, joihin maahanmuutto kohdistui. Maahanmuutto aiheutti näillä alueilla painetta palkkoihin alemman tuloluokan parissa ja lisäksi paineita julkisten palvelujen saatavuudessa. Nämä tekijät yhdessä ovat tilastollisesti merkittävä selittäjä UKIP-puolueen nousuun EU-vaaleissa ja kansanäänestystä koskevaan paineeseen.

Varsinaisen Brexit-äänestyksen osalta selittävien tekijöiden kirjo on jo moninaisempi, kun tarkasteluun otetaan äänestyskäyttäytymisen vaihtelut eri äänestysalueilla.[20] Korkea Brexit- myönteisyys liittyy yhteen äänestysalueen vähäisen koulutuksen, matalan tulotason ja korkean työttömyyden kanssa.

Schengen ja maahanmuuton rajoitteet

Brexit-neuvottelujen yhteydessä EU on korostanut työvoiman vapaan liikkuvuuden ehdottomuutta suhteessa Britanniaan. Samaan aikaan nuo samaiset maat ovat turvautuneet Schengen-sopimuksessa oleviin poikkeuksiin, joilla EU-maat voivat rajoittaa keskinäistä liikkuvuuttaan.

Seuraavassa on Euroopan unionin ulkopuolelta tulleeseen muuttoliikkeeseen liittyviä vapaan liikkuvuuden rajoittamisia Schengen-maiden välillä:[21]

Itävalta 12. marraskuuta 2018 – 11. toukokuuta 2019, rajoitteet Unkarin ja Slovenian maarajoille;
Norja 12. marraskuuta 2018 – 11. toukokuuta 2019; rajoitteet kaikille Schengen-sisärajoille, alkuperäisenä kohteena lauttaliikenne Tanskasta, Saksasta ja Ruotsista;
Ruotsi 12 marraskuuta 2018 – 11. helmikuuta 2019; kaikki Schengen-sisärajat;
Tanska 12. marraskuuta 2018 – 11 toukokuuta 2019; kaikki Schengen-sisärajat, alkuperäisenä kohteena maaraja Saksan kanssa ja Saksasta tuleva lauttaliikenne;
Saksa 12 marraskuuta – 11. toukokuuta 2019; maaraja Itävallan kanssa;
Ranska 1 marraskuuta 2018 – 30 huhtikuuta 2019.

Yllä oleva lista on syytä asettaa vastakkain itälaajentumiseen liittyvän selonteon (2006) kanssa:

”Komissio julkaisi 8.2.2006 kertomuksen siirtymätoimenpiteiden toimivuudesta eri EU- maissa. Kertomuksen mukaan uusista EU-maista vanhoihin EU-maihin suuntautunut   työvoiman liikkuvuus on pääosin ollut vähäistä. Niissä maissa – kuten Iso-Britanniassa ja   Irlannissa - joissa uusien EU-maiden kansalaisten määrä työmarkkinoilla on lisääntynyt,   kehitys on perustunut työvoiman kysyntään. Suoraa yhteyttä työvoimavirtojen ja   siirtymätoimenpiteiden välillä ei ole voitu havaita missään vanhassa EU-maassa. Komission   käsityksen mukaan uusista EU-maista tulevalla työvoimalla on ollut myönteinen vaikutus   vanhojen EU-maiden työmarkkinoihin. Uusien EU-maiden kansalaisilla on ollut täydentävä   rooli vanhojen EU-maiden työmarkkinoilla. Työmarkkinoilla olevan työvoiman syrjäyttämistä   ei ole tapahtunut.”
  Valtioneuvoston selonteko Eduskunnalle siirtymäaikalain vaikutuksista sekä   työvoiman ja palvelujen vapaan liikkuvuuden vaikutuksista työmarkkinatilanteeseen eri   aloilla (vuodelta 2006)
EU-komissio ei, kuten ei Suomen valtioneuvosto,  nähnyt kehitystä, joka alkoi Euroopan unionin rajoilla ja jatkui sen rannoilla. Nyt tulisi tehdä tilanteen haltuunotto Euroopan unionin sisärajoilla ja ulkorajoilla.

Erikoista ja Euroopan unionille leimallista on se, että tarjolla ovat menettelytavat ja tieto, miten ongelmatilanteet voidaan ottaa haltuun. Samainen jo edellä lainattu Suomen valtioneuvoston raportti kertoo seuraavaa:

”Nyt toteutettava laajentuminen poikkeaa edellisistä laajentumisista suurempien   lähtökohtaerojensa takia. Jotta laajentuminen voisi toteutua mahdollisimman onnistuneesti,   erilaiset siirtymäkausijärjestelyt voivat tulla kyseeseen molemmin puolin. Sovellettavien   siirtymäaikojen tulee olla asiallisesti perusteltuja ja ajallisesti rajattuja. Niiden aikana ja avulla   tulee edistää työmarkkinoiden valmiuksia sopeutua vapaan liikkuvuuden toteutumiseen ja   vauhdittaa uusissa jäsenmaissa tarvittavia rakenteellisia uudistuksia. Samalla hakijamailla   on mahdollisuus kehittää sosiaalista vuoropuhelua ja hyviä työmarkkinakäytäntöjä.   Hakijamaat ovat pyytäneetkin huomattavan määrän siirtymäkausijärjestelyjä. Myös unionin   puolelta komissio esittää joustavia siirtymäkausia työvoiman vapaalle liikkuvuudelle. Suomen   hallitus on osaltaan todennut suojakeinojen tarpeellisuuden häiriötilanteiden varalta.   Osapuolet korostavat, että työvoiman liikkuvuudelle asetettava yleinen siirtymäaika, jota   myös Suomen tulee soveltaa, on joustava. Siksi Suomella on oltava oikeus tehdä   kolmikantaisen valmistelun pohjalta päätös siirtymäajan mahdollisesta lyhentämisestä.”

Vuoden 2004 itälaajentumisen siirtymäajat ovat ennakkotapaus, jonka perusteella Schengen-sopimusta voi kehittää edelleen. Sopimukseen voidaan ottaa mukaan säädös, jossa kansallisvaltio voi EU-toimielinten soveltuvaa hyväksymismenettelyä käyttäen soveltaa vapaan liikkuvuuden rajoitteita tilapäisesti perustein, joita EU-toimielimet ja kansallisvaltiot, kuten Saksa, sovelsivat itälaajennuksen yhteydessä.

Schengen-sopimuksen uusiminen tarjoaisi uuden kehitysaskeleen Euroopan unionin kansallisvaltioille, mukaan lukien Britannialle. Uusimisen yhteydessä Britannian kansanäänestyksen keskeinen viesti tulisi kuulluksi.

Mitä tehdä Brexitille?

Britannian eroprosessi on suuntaamassa tätä kirjoittaessani (26.2.2019) kohti kaaosta, jonka eräänä äärivaihtoehtona on sodanluonteisen konfliktin syntyminen Irlannin ja Pohjois-Irlannin välille.  

Mitä Euroopan unioni voisi vielä mahdollisesti pelastaa tässä vaiheessa? Euroopan unionin kansallisvaltioiden tulisi muuttaa Schengen-sopimusta olennaisesti vapaan liikkuvuuden osalta vuoden 2004 itälaajennuksen siirtymäsäännösten mukaisesti. Briteille tarjottaisiin mahdollisuutta liittyä kansanäänestyksellä näin muutettuun Schengen-sopimukseen. Samalla Brittien edellisen kansanäänestyksen tulos mitätöityy, mikäli Britit äänestävät myönteisesti muutettuun Schengen-sopimukseen liittymisen puolesta.

Muutoksen ydin on mahdollisuus vapaan liikkuvuuden rajoittamiseen tilanteessa, jossa vapaan liikkuvuuden tilapäiset haitat ovat niin suuret, että ne tuovat epävakautta kansallisvaltioon tavalla, jota ei voi pitää perusteltuna unionin kehityksen kokonaisuudessa. Tämä muutos on tarpeen paitsi Britannialle, myös muille EU-maille kuten vuoden 2004 siirtymäsäännöistä käy ilmi.

Muutos on välttämätön Manner-Euroopan kansallisvaltioiden oman edun vuoksi. Mikäli Brexit toteutuu, Britanniaan muuttaneet yli miljoona Itä-Euroopan kansalaista menettävät oikeutensa Britanniassa työskentelyyn ja he joutuvat palaamaan Eurooppaan; sinne minne pääkonttoritkin Lontoosta muuttavat. Brexitin taustalla ollut ongelma siirtyy Lontoosta Pariisiin ja Frankfurtiin; maihin, joiden kyky maahanmuuttajien kotouttamiseen on heikompi kuin Britannian. Siksi maahanmuuton hallitseminen on eurooppalainen ongelma, joka ei rajoitu Britanniaan.

Samassa yhteydessä Euroopan unionin päätöksenteon tulee perusoikeuksien osalta siirtyä pistemäisestä perusoikeusajattelusta kokonaisuuksin punnintaan.[22]

Miksi ei?

Olen tapani mukaan testannut ajatusta Schengen- sopimuksen avaamisesta ja uusitun sopimuksen tarjoamisesta Brittien uuden kansanäänestyksen sisällöksi. Kohtaan vastauksen asian poliittista menestystä arviointia tekeviltä tahoilta: : ei ole mahdollista, juna on jo mennyt, kuka kuuntelee? Esityksen sisältöön ei vastustajilla sinänsä ole juurikaan moitteen sanaa. Päinvastoin, Euroopan unionin perussopimusvaliokunnalla tulee antaa lisää toimivaltuuksia, jotta  EU parlamentti ja muut sen toimielimet pysyvät perussopimusten sisällä. Mutta tässä esittämäni onko muutos poliittisesti mahdollista?

Palaan uudestaan tilanteeseen vuonna 1988 ja Väyrysen väitöskirjaan, jossa tiivistyi tuolloisen virallisen Suomen käsitys idän ja lännen kahtiajaon pysyvyydestä.

Pysyvyys murtui vuodessa; olin sitä sananmukaisesti perheeni ja lastenrattaiden kanssa vierestä katsomassa Alexanderplatzilla ja Checkpoint Charliella Itä-Berliinissä.

Totta kai järkeviä asioita tapahtuu, kun niitä edistetään ja viedään eteenpäin. Uskon, että vaarat odottavat vain heitä, jotka eivät reagoi elämään.

Lause on käännös Gorbatshovin lausumasta Itä-Berliinissä 6. lokakuuta 1989.[23] Gorbatshovin lausuman takana voi nähdä Yhdysvaltojen presidentti Ronald Reaganin kehotuksen, jonka hän antoi vuonna 12. kesäkuuta 1987 Berliinissä: ”Mr. Gorbachev - tear down this wall.”

Reaganin piti puheensa Berliinissä muurin länsipuolella puheen taustanaan Brandenburg Tor (https://www.youtube.com/watch?v=Ts3KzfIYVmQ). Kävelimme samassa paikassa vuonna 1988 ruskohiilen syksyisessä hämyssä muuria Itä-Berliinistä katsellen. Tunsin Time-lehden lukijana hyvin Reaganin puheen poliittisen taustan ja tavallaan odotin, että Berliinissä tulee todellakin jotakin tapahtumaan. Kuten myös tuli.  

Kirjoitan tätä päivämäärällä 26.2.2019 ; EU-komissio on päätynyt Brexit - neuvotteluissaan umpikujaan Britannian kanssa. Käsitykseni on, että umpikuja avautuu, jos asian johto siirtyy unionin kansallisvaltioiden yhteistyöelimelle Eurooppa-neuvostolle. Suomi voi ottaa asiassa roolia, jos halua, kykyä ja ajatuksia siihen on.

Kun muuri on kerran murtunut, sen uudelleen pystytys tulisi estää.

Takaisin rannoille: Frontex

Välimeri on Euroopan sivistyksen kehto. Merellä on kuitenkin tapahtunut inhimillinen katastrofi. Merta ja sen rantoja ei ole saatu hallintaan, vaikka Euroopan unionilla on ollut ja on edelleen käytössään välineet ja voimavarat kriisin hallintaan. Lisäksi Nato voi todeta Välimerestä kuin roomalaiset aikanaan: mare nostrum– meidän meremme.

Miksi Välimerta ei ole nyt saatu hallintaan? Vastaus löytyy, epäsuorasti, antiikin Roomasta vuodelta 67 eea. Antiikin Rooman Pompeius puhdisti Välimeren merirosvoista ja terroristeista  kolmessa kuukaudessa saatuaan Rooman kansankokoukselta siihen valtuudet.[24] Pompeiuksen menetelmät olivat sangen valistuneita. Hän muun muassa jakoi maata merirosvoille kaukana sisämaasta ja näin teki merirosvoista maanviljelijöitä ja mehiläistarhureita – kolmessa kuukaudessa.[25]

Euroopan unioni antaa omille kriisinhallinnon toimijoilleen paradoksaaliset toimivaltuudet.[26] Unionin perusajattelun mukaan kukin kansallisvaltio huolehtii itse omista rajoistaan. Jos haaste käy kansallisvaltiolle kuitenkin ylivoimaiseksi hoitaa yksin, kansallisvaltio voi pyytää apua muilta kansallisvaltiolta. Muiden kansallisvaltioiden antama apu tulee paikalle vain apua pyytäneen alaisuudessa.

Miten käy Euroopan unionin rajalle, jos jokin sen kansallisvaltiosta menee toimintakyvyttömäksi, kokonaan tai osittain? Päädytään paradoksiin, jossa EU:n toimintakuntoiset kriisinhallitsijat voivat toimia vain sellaisen kansallisvaltion alaisuudessa, joka ei ole toimintakykyinen kuin kenties osittain.

Kriisinhallinnan toimivaltuuksiin tulee selvästi tehdä unionissa muutos.[27] Muutoksen päälinjat ovat tässä: Kriisienhallinnan toimijoille tulee antaa itsenäiset ja ongelmallisesta kansallisvaltiosta riippumattomat toimivaltuudet kriisin hallintaan myös ongelmallisen kansallisvaltion alueella. Mikäli kansallisvaltio kuitenkin katsoo perustelluksi kieltäytyä näin järjestetystä tai tarjotusta avusta, tulee Euroopan unionilla olla oikeus rajojen sulkemiseen avusta kieltäytyvältä ja rajahallintansa menettäneeltä kansallisvaltiolta.

Miten ja millä säädöksillä tämä tehdään? Osoittamalla edellä kuvattua tahtotilaa vastaavaa EU-sääntelyä koskeva kehittämistehtävä EU-valtiosääntöoikeuden asiantuntijoille: kyse on todellakin juridiikan ammattiosaamisesta. Kun tuo säädöspohja on valmis, se tulee esitellä asianmukaisissa EU-toimielimissä vireille saatettavaksi.

Olen Suomessa kirjoittanut eduskunnan valiokunnille asiantuntijalausuntoja eri asiantuntijoiden työhön tukeutuen. Tämä menettely on perusteltua viedä myös Euroopan parlamenttiin.[28]

Asiantuntijoiden laaja ja lisääntyvä käyttö Euroopan parlamentin valiokuntatyöskentelyssä on erityisen perusteltua tässä muistiossa jo esiin nostettujen alojen lisäksi rahoitusalalla. Rahoitusala toimii merkittäviltä osin Englannin lain alla, ja sen osaamista tullaan tarvitsemaan Euroopan unionissa tulevaisuudessa entistä enemmän.

Olen siis pyrkimässä Euroopan parlamenttiin. Mitä sinne tekemään[29]? Aikomukseni on mennä parlamenttiin kirjoittamaan laadukkaita ja laajalla asiantuntemuksella tehtyjä valiokuntalausuntoja Euroopan unionin päätöksenteon tarpeisiin.[30] Toimiala, johon tähtään, liittyy perussopimusvaliokuntaan ja talousvaliokuntaan; niissä molemmissa ratkaistaan pitkälti Euroopan unionin kohtalo rajoilla, rannoilla ja taloudessa.

Lopuksi

Aloitin tämän esseen kertomalla miksi katu kutsuu taas, kuten se kutsui vuonna 1989: Euroopan unioni muotoutuu nyt rajoilla ja rannoilla. Pitääkö olla mukana vaikuttamassa vai tyytyä seuraamaan vierestä? Katu kutsuu taas. Kadulle lähteminen on sekin kutsumustehtävä – niin on myös nähdystä kirjoittaminen