Pohjoismainen hyvinvointivaltio on tie eteenpäin Euroopalle
Kuri vei Euroopan umpikujaan. Euroopan unioni kaipaa uutta näkemystä tekemiseensä. Pohjoismainen hyvinvointivaltio tarjoaa tien eteenpäin.
Tiivistelmä
Kuri vei Euroopan umpikujaan. Alkujaan kasvottomaksi tarkoitettu markkinakuri sai kriisissä Euroopan unionin kasvot. Kurin kohteena olleissa kansallisvaltioissa taloudellisen itsemääräämisoikeuden menettäminen rasitti demokraattisten järjestelmien toimintaa, johti syvään epäoikeudenmukaisuuden kokemukseen ja edisti poliittisen kentän kahtiajakautumista ja populismin nousua. Kurin toimivuuteen ei ole realistista luottaa[1].
Euroopan unionilla on aika uudistaa politiikkaansa ja osoittaa, että se huomioi myös kansalaisten hyvinvoinnin. Euroopan unionin sosiaalisen oikeuksien pilarilla on otettu ensiaskeleet ja luotu viitekehys. Pohjoismainen hyvinvointivaltio tarjoaa uudistukselle selkeän toimintamallin[2]. Hyvinvointivaltio turvaa veronmaksuhalukkuuden ja vakaan julkisen talouden.
Hankkeen haasteet ovat säädösteknisiä: miten pohjoismainen hyvinvointivaltio ja sen minimitasot voitaisiin viedä laajaa hyväksyntää nauttivalla tavalla Euroopan unionin säädöspohjaan ja käytännön toimintaa?
Suomalaiset valtiosääntöasiantuntijat käyttävät suomalaisessa yhteiskunnassa merkittävää valtaa. Eurooppalaisen hyvinvointiyhteiskunnan EU-oikeudellisen säädöspohjan luominen olisi merkittävää uutta luova teko. Täsmällinen esitys olisi Suomen tärkein avaus heinäkuussa 2019 alkavalla puheenjohtajakaudella.
1. Kuri vei umpikujaan
Euroopan unioni kohtasi vuonna 2007 finanssikriisin, jonka juuret olivat Yhdysvaltojen asuntomarkkinoilla, ja vuonna 2009 eurokriisin, jonka juuret ovat Kreikan taloudessa. Kriisien seurauksena euroalueen eräät kansallisvaltiot kuten Kreikka, Irlanti, Espanja ja Portugali mutta myös kriisien ulkopuoliset maat kuten Italia velkaantuivat euroalueen velkasääntöjä rikkovalla tavalla.
Euroopan unioni reagoi rikkomuksiin kuria korostaen ja uusia sääntöjä luoden. Alkujaan kasvottomaksi tarkoitettu markkinakuri sai Euroopan unionin kasvot. Euroopan unioni sekaantui kansallisvaltioiden itsenäisen toimintaan unionin alkuperäisen tarkoituksen vastaisesti. Näin kuri, jonka tarkoituksena oli euroalueen talouden pelastaminen, johti Euroopan unionin tuen ohenemiseen kansalaisten ja äänestäjien parissa[3].
Umpikuja on kuvattu valtiovarainministeriön virkamiespuheenvuorossa seuraavasti.
”Talouspoliittiset päätökset ovat kansallisen politiikan keskeisiä valintoja, joiden ympärille rakennetaan puolueiden vaaliohjelmat ja hallitusohjelmat. Siksi jäsenvaltioiden talouspolitiikan EU-ohjaus väistämättä rajaa kansallisen demokraattisen päätöksenteon tilaa. Erityisen jyrkästi tämä näkyy tilanteessa, jossa äänestäjien vaaleissa valitseman hallituksen ohjelma asettuu ristiriitaan eurooppalaisten sääntöjen kanssa. Unionin pyrkimykset puuttua tämänkaltaisiin rikkeisiin ovat toistuvasti törmänneet näkyvään poliittiseen vastakkainasetteluun jäsenvaltion välillä. Tällöin unioni on toistuvasti perääntynyt ja etsinyt sellaisen sääntöjen tulkinnan, jolla tilanteen kärjistyminen vältetään. On syytä olettaa, että tilanne säilyy samankaltaisena myös jatkossa.
”Yhden euromaan julkisen talouden heikko tila on ongelma koko euroalueelle, ja siksi unionilla säilyy peruste tukea jäsenvaltioiden vastuullista finanssipolitiikkaa. Eurooppalainen koordinaatio voi parhaimmillaan tuoda hyödyllisen panoksen jäsenvaltioiden talouspoliittiseen keskusteluun ja ohjata rahoitusmarkkinoiden reaktioita tavalla, joka tukee oikeansuuntaisia kannusteita. Euroalueen kehittämisen on kuitenkin rakennuttava realistiselle oletukselle siitä, missä määrin unioni kykenee ohjaamaan jäsenvaltioidensa talouspolitiikkaa. Euroalueen vakautta ei tule rakentaa oletukselle, että EU kykenee estämään jäsenvaltioita tekemästä talouspoliittisia virheitä.”
(Uudistuva, vakaa ja kestävä yhteiskunta. Valtiovarainministeriön julkaisuja, 2019: 11, sivu 156).
Puheenvuoro tiivistyy lauseeseen, jonka merkitystä on syytä korostaa lainaamalla se uudestaan:
”Euroalueen vakautta ei tule rakentaa oletukselle, että EU kykenee estämään jäsenvaltioita tekemästä talouspoliittisia virheitä.”
Virkamiespuheenvuoro päätyy seuraavaan tilannearvioon unionin kehittämisen tilasta (sivu 157):[4]
”Samalla kriisivuosien kokemukset kuitenkin osoittivat, miten ongelmallisia seurauksia eurooppalaisilla pelastuspaketeilla oli. Riskit olivat mittavat, ja niiden hallinta edellytti syvällistä ja pitkäkestoista puuttumista velallismaiden talouspoliittiseen itsemääräämisoikeuteen. Taloudellisen itsemääräämisoikeuden menettäminen rasitti näiden maiden demokraattisten järjestelmien toimintaa, johti syvään epäoikeudenmukaisuuden kokemukseen ja edisti poliittisen kentän kahtiajakautumista ja populismin nousua.
Epäoikeudenmukaisuuden tunne kasvoi yhtä lailla myös velkojamaissa. Kriisin vaikeimpina vuosina tehdyt ratkaisut ruokkivat velkojamaissa EU-vastaisia liikkeitä ja vaikuttivat myös niiden vaalituloksiin. Pelastuspaketit jakoivat rahaliiton etelään ja pohjoiseen. Vaikka tilanne on vähin erin normalisoitunut, vastakkainasettelu ei silti ole väistynyt. Eurokriisistä on siten jäänyt monen jäsenvaltion politiikkaan pitkä varjo.”
On syytä palauttaa mieleen, miten Euroopan kriisivaltiot katsottiin hoidettaviksi 1990-luvun
Maastricht-ajattelussa: annetaan kasvottomien ja nimettömien markkinoiden hoitaa kuri.[5]
Kreikan tapauksessa 2009 kävi kuitenkin ilmi, että ongelmaisen jäsenvaltion altistaminen kasvottomalle markkinakurille ei ollutkaan toteutettavissa. Kreikka oli liian syvästi kytköksissä muiden jäsenvaltioiden talouksiin, erityisesti Ranskan ja Saksan pankkijärjestelmiin.
Virkamiespuheenvuoro esittää tällaisten kytkösten purkamista tavalla, joka mahdollistaa seuraavan ongelmiin joutuvan jäsenvaltion altistamisen markkinakurille.[6] Tavoite toteutuu ‒ näin siis virkamiesryhmä esittää ‒ kun euroalueen muut järjestelmät suojataan ongelmiin joutuvan maan vahingoilta.
Olen eri mieltä: Ei riitä, että ongelmallinen jäsenvaltio eristetään muista vain siksi, että altistaminen markkinakurille voitaisiin tehdä turvallisesti. Menettelyä ei voida kriisitilanteessa toteuttaa, koska se ei ole inhimillisesti kestävä: on olemassa eurooppalainen ihmisten ja kansalaisten keskinäinen solidaarisuus.
Mitä tehdään sellaisella Euroopan unionilla, joka ei pysty turvaamaan inhimillisen elämän perusedellytyksiä myös ongelmallisissa kansallisvaltioissa?
Inhimillinen kestävyys edellyttää, että ihmisistä pidetään huolta samalla, kun ongelmallinen jäsenvaltio muilta rakenteiltaan altistetaan markkinavoimille. Ongelmallisten jäsenvaltioiden altistaminen markkinakurille edellyttää eurooppalaisen hyvinvointivaltion ulottamista kansalaisille. Paradoksaalisesti hyvinvointivaltio on myös taloudellisesti kestävä.[7]
Liput hulmuavat DDR:n Berliinin Alexanderplazin hallintorakennuksen edessä 40-vuotis juhlapäivänä.
7.10.1989
2. Eurooppalaiseen hyvinvointiin
Kansalaisten hyvinvointivaltio rakentuu alhaalta ylös, turvaa veronmaksuhalukkuuden ja rakentaa yhteiskunnallista vakautta. Hyvinvointivaltio osataan Suomessa, erityisesti kunnissa. Osaamisemme tulee viedä Euroopan unioniin.[8]
Osaamisemme vienti Eurooppaan rakentuu kahdelle kulmakivelle. Ensimmäisenä ovat turvatut peruspalvelut ja toisena veronmaksuhalukkuus: kansalaiset ovat valmiit maksamaan hyvästä hyvän hinnan.
Ajatus hyvinvointivaltion viemisestä Eurooppaan ei ole uusi. Se esiintyy suomalaisessa keskustelussa eri yhteyksissä. Esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuspäällikkö Maria Vaalavuo (2018: 46) ehdottaa EU:n sosiaalista ulottuvuutta käsittelevässä artikkelissaan, että suomalaista hyvinvointimallia ja siihen liittyvää osaamista voisi ”myydä” EU-tasolla.[9]
Hyvin hoidettuihin peruspalveluihin liittyvä veronmaksuhalukkuus on avain vakauteen.
Tieto tulee tulkita ja laittaa toimeksi. Suomi on ainoana pohjoismaana euroalueen ytimessä. Meidän on oltava aloitteellisia.
Muotoilen aloitteen ja osoitan haasteen valtiosääntöoikeuden asiantuntijoille:[10] Kirjoittakaa ja muotoilkaa säädöspohja, jolla Euroopan unioniin jo nyt muodostunut uusi tahtotila sosiaalisten oikeuksien edistämiseksi viedään säädöksiin. Täsmällinen esitys olisi Suomen tärkein avaus heinäkuussa 2019 alkavalla puheenjohtajakaudella.[11]
Eurooppalaisen hyvinvointivaltion rakentaminen on tehtävänä vaativa. Jostakin se on kuitenkin aloitettava. Kuka sen tekee, jos ei Suomi? Milloin se tehdään, jos ei Suomi nyt?[12]
Kuvassa Neuvostoliiton presidentti Gorbatshov ja DDR:n kohta väistynyt johtaja Erich Honecker.
Pilakuvat Kieler Nachrichten 6.ja 7.10.1989.
Gorbatshov: "Olen berliiniläinen". Honecker: "Minulle mieluisampi olisi pengiläinen".
3. EU-valtiosääntöisen kehityshaasteen reunaehdot
3.1 Tilannekuva unionin kehityksestä nykypäivään
Aika elää ihmisissä, ihmiset ajassaan. Vuodet 1989–1990 olivat tärkeitä Euroopalle ja maailmalle. Idän ja lännen vastakkainasettelu hälveni, Saksan jakava muuri murtui, Itä-Eurooppa vapautui ja apartheidin purkaminen Etelä-Afrikassa alkoi.
Euroopan unionille luotiin uusia peruspilareita, jotka toteutuivat ensin Maastrichtin ja sitten Lissabonin sopimuksissa. Tärkeintä oli kansalaisten oikeuksien toteutuminen vapaan liikkuvuuden osalta Berliinistä itään ja elinkenotoiminnan vapauksien sekä kilpailuoikeuksien osalta Berliinistä länteen.
Rahapolitiikkaan nähtiin muodostuvan ongelmia, joiden ratkaisu kuitenkin lykättiin tulevaisuuteen.
Toteutui, mitä toivottiin. Alkoi kansalaisoikeuksien etenemisen ja yhdentymisen aika. Mutta myös se, mitä pelättiin. Yhteisen valuutan ja rahapolitiikan myötä talouspoliittiset jännitteet alkoivat kasvaa.[13]
Nyt ongelmat on ratkaistava.[14] Finanssikriisi antoi tähän ensimmäisen sysäyksen, maahanmuuttokriisi toisen ja Brexit kolmannen. Ratkaisuksi on tarjolla pako tulevaisuuteen – die Flucht nach vorne,kuten saksankielessä sattuvasti sanotaan.
3.2 Tavoitteena kansalaisten oikeuksien eteneminen
Perusasetelma unionissa on edelleen terve: on toimia, jotka kansallisvaltioiden kannattaa tehdä yhdessä. Terve valta nousee ja kasvaa alhaalta ylöspäin. Pakko ja kuri vyöryvät ylhäältä alaspäin.
Kansalaisten oikeuksien eteneminen on ensisijaista. Näin oli unionissa alun perin tarkoitus: Kriisitilanteissa tuki kannattaa välittää suoraan kansalaisille, ei vinosti toimivien kansallisvaltioiden rakenteiden kautta. Kun kansalaisten hyvinvointi on turvattu, ongelmalliset kansallisvaltiot voidaan altistaa markkinakurille.
Maastrichtin sopimusta valmisteli 12 EU-jäsenmaata. Nyt jäsenmaita on 28. Laajentuneessa unionissa uusien rakenteiden luominen ja kansalaisten perusoikeuksien edistäminen on päätösperusteisesti vaikeampaa kuin ennen.
Päätöksenteon hajanaisuutta tasapainottaa kuitenkin Euroopan unionin tuomioistuinten merkityksen kasvu. Päätösperusteisuus voi korvautua tuomioistuimen tulkinnoilla. EU voi kehittyä menettelyllä, jossa EU:n parlamentin ja Eurooppa-neuvoston päätökset tarjoavat viitekehyksen, jossa yksityiskohtainen sisältö muodostuu EU-komission ja viime kädessä unionin tuomioistuimen tuomioilla.[15]
Euroopan unionin tuomioistuinten ratkaisuissa merkittävä rooli on kirjoitettujen oikeuslähteiden lisäksi arvovaltaisella keskustelulla, jota unionin erilaiset julkilausumat edustavat.
Valtiosääntöoikeus oikeudellistaa sen, mikä on poliittista ja yhteiskunnallista. Valtiosääntöoppineiden tehtävänä on nyt keskusteluun osallistuminen ja perustellun EU-oikeudellisen muodon antaminen Rooman julistuksen ja Euroopan unionin sosiaalisen pilarin sisällöille. Keskustelu tulee viedä EU-säädöspohjaan käytännön toteuttamista varten. Esittelen seuraavassa miten tuo tehtäisiin eri toimijoiden yhteistyönä.
3.3 Päätösmenettely hyvinvointivaltion edistämisessä
Suomi ryhtyy hoitamaan Euroopan neuvoston puheenjohtajuutta heinäkuussa 2019. Puheenjohtajamaalla on merkittävä tehtävä päätettävien asioiden vireille saattamisessa ja päätösten koordinoinnissa.[16]
Mitä pitäisi tehdä, kenen ja millä voimavaroilla?[17] Tässä on pohjaesitykseni:
Mitä tulee tehdä: Euroopan unionin kansalaisille tulee turvata yhteiset vähimmäistason sosiaaliset ja koulutukselliset perusoikeudet kansallisvaltioista riippumattomasti. Sosiaalisten ja taloudellisten perusoikeuksien turvaaminen on tarpeen, jotta EU palauttaa uskottavuutensa kansalaisia palvelevana kansallisvaltioiden yhteisenä toimielimenä.
Voimavarat: Euroopan unioni on kansallisvaltioiden yhteistoimintaelin, joka pystyy luomaan hyvinvointia, talouden voimavaroja ja kestävää talouskasvua kansalaisilleen ja ympäristöönsä. Turvaaminen luo veronmaksuhalukkuutta, joka tuo veropohjaa ja vakautta julkistalouksiin.
Kuka tekee: Kansallisvaltiot yhdessä EU:n toimielinten kanssa päättävät perusoikeuksien toteutumisen sitovista ja kansallisvaltioita velvoittavista sekä kansallisvaltioiden erityiset olosuhteet huomioivista alarajoista asianmukaisilla säädöksillä ja luovat säädöksien toteuttamiselle tarpeelliset oikeudelliset ja käytännölliset järjestelyt. Euroopan unionin tuomioistuimet antavat alarajoille sisällön tulevissa oikeustapauksissa.
Taloudellinen perustelu: Kansallisvaltioista riippumattoman perusturvan myötä kansallisvaltiot voidaan uskottavasti altistaa markkinakurille, valtioiden välistä yhteisvastuuta voidaan vähentää ja muodostuvat säästöt voidaan ohjata suoraan kansalaisten tukemiseen.
Avoimeksi jätän ratkaisevat haasteet: Miten perusoikeuksien alarajoista päätetään asianmukaisella säädöksellä – mikä tuo säädös olisi? Miten alarajojen toteutuminen laitetaan toimeen – millä organisaatiolla? Tästä toivon nousevan keskustelua!
3.4 Kriisivaltion hoito tulevaisuudessa
Sen ymmärtämiseksi, mitä edellä kuvattu ohjelma käytännössä tarkoittaisi, palautetaan mieliin Kreikan kriisin hoito vuoden 2010 kuluessa. Kreikka oli ajautumassa tilanteeseen, jossa maan sosiaali- ja terveyssektoria uhkasi varojen loppuminen. Ehkä selvin oire muodostuvasta kriisistä oli sairaaloiden lääkelaskujen maksun lykkääntyminen.
Kreikan valtion ylläpidon maksaminen oli välttämätöntä kansalaisten hyvinvoinnin kannalta. Mikäli Kreikan valtio olisi romahtanut, kansalaisten perusturvallisuus olisi heikentynyt jyrkästi. Yksikään EU-jäsenmaa ei ollut riippumaton Kreikan valtiosta eikä ole vieläkään, kuten pakolaiskriisi Välimerellä osoittaa.
Kreikan kriisin yhteydessä käydyn kansalaiskeskustelun valtavirta Suomessa suhtautui Kreikan tukemiseen kielteisesti. Syynä ei kuitenkaan ollut Kreikan kansalaisten tukeminen vaan tuen ohjautuminen perusteettomille tahoille, kuten saksalaisille ja ranskalaisille pankeille ja Kreikan valtion aseostoille.
Käsitykseni on, että euroalueen kansalaisten valtavirta on valmis tukemaan toisiaan kriisitapauksissa, mikäli kriisituella turvataan kansalaisten hyvinvointi. Mutta turvaaminen rajoittuu kansalaisiin ja yhteiskunnan peruspalveluihin kuten sairaaloihin, kouluihin ja eläkelaitoksiin.
Turvaamista varten tulee luoda oikeudelliset rakenteet ja toimijat. Tähän on olemassa Euroopan unionin elimissä jo valmiit rakenteet pankkien kriisinhallintamekanismien yhteydessä. Nuo pankkiunionin yhteydessä toteutetut oikeudelliset välineet ja menettelytavat ovat soveltuvasti siirrettävissä sosiaali- ja terveysaloille ja hyvinvointiunionin kriisinhallinnan käytännön tarpeisiin.
Myös terveen taloudenpidon periaatteet periytyvät kehittyvän pankkiunionin rakenteista: tuetaan sitä, mikä on välttämätöntä ja altistetaan muu markkinakurille. Kun sosiaali- ja terveysalan välttämättömät rakenteet turvataan yleiseurooppalaisesti, voidaan ongelmallisten rakenteiden tukeminen ajaa alas ja altistaa ne markkinakurille tinkimättä kansalaisten perusturvasta.[18]
Kun kansalaisvaltioiden yhteistoimintaa edistetään kansalaisten tasolla, tahattomasti muodostuneita yhteisvastuurakenteita voidaan purkaa. Usein toistetulle sattuvalle sanonnalle ”Vähemmän mutta parempaa unionia”on olemassa sangen luonteva toteutumisen mahdollisuus.
Menettely vastaa Euroopan unionin kehitystä: kansallisvaltioiden yhteistoimintaa unionin piirissä voidaan syventää mutta liittovaltiokehitystä sen sijaan ei voida edistää; liittovaltiokehitystä voidaan jopa purkaa.
3.5 EU on kansallisvaltioiden yhteistoimintaelin
Euroopan unioni on kansallisvaltioiden yhteistoimintaelin.[19] Sitä ei voida muuttaa ylikansalliseksi EU-valtioksi, joka käyttäisi EU:n päätösvaltaa kansallisvaltioiden yli tavalla, jota kansallisvaltiot eivät olisi omilla päätöksillään hyväksyneet.[20] Näin on erityisesti budjettivallan suhteen.[21] EU-toimielimet eivät voi määrätä tai pakottaa kansallisvaltioita sellaisiin uusiin menoihin, joista kansallisvaltiot eivät itse päättäisi.
Mihin unioni toimielimineen voi ryhtyä? Sitä säätelee toissijaisuusperiaate, joka tuo yhdessä läheisyysperiaatteen kanssa päätöksenteon unionissa mahdollisemman lähelle asukkaita ja kansalaisia[22]. Unionin tulisi toimia vain aloilla, joissa toiminta voidaan sen laajuuden tai vaikutusten vuoksi toteuttaa paremmin unionin tasolla ja joissa voidaan unionin osoittaa tuovan lisäarvoa.
Toissijaisuusperiaate ja budjettivallan säilyminen uusien menojen osalta kansallisvaltioilla estää EU:n kehittymisen EU-valtioksi. Periaate on kirjoitettu Euroopan unionin oikeudellisiin asiakirjoihin ja vahvistettu unionin oikeusistuimissa. Tie EU-valtioksi on siis tukossa. Tie eteenpäin kansallisvaltioiden yhteistoimintaelimenä on kuitenkin edelleen avoinna, kuten kansallisvaltioiden ja EU-toimielinten johtajien yhteisestä Rooman julistuksesta käy ilmi:[23]
”3. Sosiaalinen Eurooppa: unioni, joka kestävän kasvun pohjalta edistää taloudellista ja sosiaalista kehitystä sekä koheesiota ja lähentymistä huolehtien samalla sisämarkkinoidensa eheydestä; unioni, joka ottaa huomioon kansallisten järjestelmien monimuotoisuuden ja työmarkkinaosapuolten avainaseman; unioni, joka edistää naisten ja miesten tasa-arvoa sekä kaikille kuuluvia oikeuksia ja yhtäläisiä mahdollisuuksia; unioni, joka torjuu työttömyyttä, syrjintää, sosiaalista syrjäytymistä ja köyhyyttä; unioni, jossa nuoret saavat parasta koulutusta ja voivat opiskella ja löytää työtä kaikkialta Euroopasta; unioni, joka säilyttää eurooppalaisen kulttuuriperinnön ja edistää kulttuurista monimuotoisuutta.”
Perusongelmana hyvää tarkoittavissa julistuksissa on käytännön toteuttaminen ja yksityiskohtaisten ehdotusten puute.[24] Sosiaalisen Euroopan toteuttaminen tekee Euroopan unionin uudelleen kansalaisten parissa perustelluksi.[25] Samalla muodostuisivat uudelleen edellytykset terveeseen taloudenpitoon ja yhteisvastuun tarkoituksenmukaiseen rajaamiseen ja muodostuneiden valtiollisten rakenteiden vastoin perussopimusten henkeä muodostuneen keskinäisen yhteisvastuun lieventämiseen.[26]
Ajatuksena on, että vain inhimillisesti perusteltu on taloudellisesti järkevää ja kestävää.
Kansa on noussut muurille.
9.11.1989
4. Johtopäätökset
Pohjoismaisen ja suomalaisen hyvinvointivaltion vieminen Euroopan unioniin on perusteltua näkökulmista, jotka liittyvät johdonmukaisesti unionin synnyn ja kehittymisen syvärakenteisiin. Hanke antaa käytännöllisen ja toimeenpantavan sisällön Rooman julistukselle ja sosiaalisten oikeuksien pilarille.
Hankkeen tulee perustua kansalaisten hyvinvoinnin edistämiseen ja edistää unionin poliittista ja taloudellista vakautta. Kansalaisten tuki synnyttää veronmaksuhalukkuutta ja vakaata julkista taloutta. Pankkiunionin rakenteiden tapaan rakennettuna se rajoittaisi ja antaisi mahdollisuuden purkaa unioniin muodostuneita yhteisvastuun rakenteita. Kansalaisten hyvinvoinnin varmistajana menettely antaisi mahdollisuuden altistaa ongelmaisia kansallisvaltiota markkinakurille, kuten unionin tarkoitus alkujaan oli.
Hankkeen haasteet ovat säädösteknisiä: miten pohjoismainen hyvinvointivaltio voitaisiin viedä laajaa hyväksyntää nauttivalla tavalla Euroopan unionin säädöspohjaan?
Suomalaiset valtiosääntöasiantuntijat käyttävät suomalaisessa yhteiskunnassa merkittävää valtaa. Eurooppalaisen hyvinvointiyhteiskunnan EU-oikeudellisen säädöspohjan luominen olisi merkittävää uutta luova teko.