Brysselin raha: miten sitä kalastetaan?

Kuluva EU-ohjelmakausi kulkee kohti loppuaan. Kuntasektorin hanketoimijat ovat osanneet ottaa hyvin haltuun EU:n rakennerahastot, joista Suomessa käytössä ovat Euroopan Sosiaalirahasto ESR ja Euroopan aluekehitysrahasto EAKR. Kuluvalla ohjelmakaudella käytössä on noin 20% edellistä kautta pienempi euromäärä näistä kahdesta rakennerahastosta.

Monissa kunnissa on käynnistelty ”Brysselin rahan kalastusta”. EU tarjoaa runsaan määrän mahdollisuuksia projektimuotoiselle kehittämiselle keskitettyjen ohjelmien kautta. Keskitetyssä ohjelmassa rahaa ei haeta eikä hallintoa hoideta kotimaassa lähirahoittajien kanssa, vaan hakemukset ja muut asiakirjat osoitetaan Brysselissä sijaitsevalle elimelle. Tässä vaiheessa projektin työskentelykieli vaihtuu englanniksi ja mukaan tulee kumppaneita Suomen ulkopuolelta.

Rakennerahastohankkeissa toimii pääosin vakiintunut toimijajoukko. Uusia toimijoita enää saa entiseen malliin houkuteltua mukaan – legendat hallinnon hirvityksistä ja tekemisen jähmeydestä ovat tehneet tehtävänsä. Lieneekö siinä syy, että keskitettyihin EU-ohjelmiin on lähdetty vieläkin varovaisemmin mukaan – vai onko syynä puuttuva tieto näistä ohjelmista ja niiden tarjoamista mahdollisuuksista?

Keskitettyihin ohjelmiin liittyy myös hurjia ”kansa taisteli, miehet kertovat”- tyyppisiä kertomuksia: Hakuvaihe on epäinhimillisen vaikea, hakemuksista menee läpi vain pieni prosenttiosuus, ja jos valituksi tulee, on Brysselin hallintobyrokratia tappavaa. Ilokseni voin tähän kokeneena asiantuntijana todeta, että perin harvoin jakamatonta rahaa jää yli hakukierroksilta, ja että byrokratia on vuosien mittaan kovasti yksinkertaistunut ja inhimillistynyt. Hyvillä – ja hyvää vielä piirun verran paremmilla hakemuksilla on siis mahdollisuus menestyä tälläkin ohjelmakaudella.

Usein syy heikkoon hakemukseen löytyy siitä, että valmisteluun on lähdetty kuin soitellen sotaan ja kilpakumppaneiden harjoitusmäärä ja nykykunto huomioimatta - hyppy piirikunnallisista suoraan EM-kisoihin on useimmille mahdoton.

Riittävä kisakunnon ja turnauskestävyyden nostaminen vaatii sekä aikaa – hyvään hakukierrokseen valmistautuminen kaikkine toimineen osapuilleen vuoden verran – että resursointia omasta organisaatiosta; laadukas valmistelu edellyttää aivan ensiksi organisaation johdon sitoutumista valmistelutyöhön. Johdon sitoutumisella varmistetaan valmistelussa tarvittava osaaminen – jota usein hakemuksen laadun varmistamiseksi joudutaan hankkimaan ostopalveluna ja tarvittava työaika valmistelijoille. Hyvään valmisteluresursointiin kuuluu myös henkilöstön monialainen osallistuminen valmistelutyöhön – mukaan lukien taloushallinnon varhainen mukana olo omalla osaamisellaan.

Vaativampien projektien myötä organisaation projektikulttuurin kehittäminen ja sen kypsyystason nosto tulee myös ajankohtaiseksi. Tämä edellyttää organisaation johdolta pitkän tähtäimen sitoutumista investointeihin, joita tarvitaan niin riittävään projekteja toteuttavien henkilöiden osaamisen varmistamiseen

kuin tekniseen projektinhallinnan menetelmiin panostamiseen. Henkilöstöresursointi näissä projekteissa on myös ratkottava uudella tavalla. Keskitettyjen rahastojen projektirahoitukset mahdollistavat erittäin harvoin rakennerahastohankkeissa tyypilliset kokoaikaiset työntekijät.

Keskitettyjen ohjelmien – kuten muunkin projektimuotoisen kehittämisen - osalta maltti on valttia. On syytä tuntea hyvin se ”kala” jota ollaan lähdössä kalastamaan; tunnettava rahoitusohjelma ja sen taustat, ohjelman tavoitteet, rahoitettavat toimenpiteet, hakuajat, talouden reunaehdot ja hallinnolliset menettelyt. Rahoitusohjelmat ja niihin liittyvä ohjeistus eivät kuitenkaan ole rakettitiedettä ja perusasiat saa haarukoitua haltuun suhteellisen ripeästi.

Tosipeleissä rahan hakemisen byrokratia ei ole suurin ongelma tositarkoituksella liikkeellä olevalle hakijalle – todelliset ongelmat aiheutuvat useimmiten muista, organisaation sisäsyntyisistä ongelmista. Haasteeksi muodostuu useimmiten aidon kehittämisen ongelma: EU-rahoitusta ei ole tarkoitettu oman organisaation perustoiminnan rahoittamiseen, vaan taustalta on löydyttävä aito tarve kehittämiselle ja olemassa olevan tilanteen muuttamiselle – siis todellinen syy ja motiivi projektille on havaittu muutostarve, ei rahoitustarve!

Tämä kohta on sangen haasteellinen. Tiedossa oleva mahdollisuus rahoituksesta voi voimallisesti ohjata kehittämistä ohi kunnan perustehtävän ja todellisen tarpeen. EU-hankkeissa ei siis ole kyse ”rahoituksen hakeminen” olemassa oleville toiminnoille vaan kunnan lupaus kehityksestä ja mitattavasta muutoksesta, jota EU osaltaan ohjelmien puitteissa rahoittaa.

Aidosti tarvelähtöinen, kunnan strategian mukainen eurooppalainen yhteishanke harvoin pelastaa organisaation talouden – siihen niitä ei ole tarkoitettukaan. Sen sijaan eurooppalaiset yhteistyöprojekti tuovat kaivattua uutta happea; uusia ideoita, näkökulmia, toiminta- ja ratkaisumalleja sekä taitoa oman toiminnan arviointiin – näille tuntuisi taas olevan kovasti kysyntää yhteiskuntamme eri sektoreilla.